Skuoritsa sijaitsee kolmisenkymmentä kilometriä Pietarista lounaaseen. 1900-luvun alussa siellä asui yli 9 000 inkerinsuomalaista, alkuperältään enimmäkseen äyrämöisiä. Ennen inkerinsuomalaisia se oli inkerikkojen ja vatjalaisten asuinseutua, venäläisiä unohtamatta. Aikaisemmin myös Taaitsa kuului Skuoritsan seurakuntaan Nykyisin se on kaupunkiunta ja alueensa keskustaajama.
Katsele ja kuuntele lisää Skuoritsasta YouTuben Inkeri-kanavalta.
Skuoritsa sijaitsee Inkere-joen alkulähteillä. Joskus aikoinaan veden paine oli niin suuri, että virran kohina kuului etäämmälläkin oleviin taloihin. Aikoinaan Inkere-joessa oli kalaa. Nyt kalat ovat kadonneet ja joki on paikoin pahoin saastunut.
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 venäläiset patosivat Inkere-joen, jonka seurauksena syntyi parin kilometrin pituinen järvi. Sen oli määrä estää saksalaisten pääsy Pietariin. Vallankumouksen jälkeen talonpojat hajottivat padon ja saivat luhtaniittynsä takaisin.
Skuoritsan seurakunta
Vuonna 1640 perustetun Skuoritsan seurakunnan ensimmäinen kirkko sijaitsi ruotsinvallan aikana Petrovan kylässä. 1762–1763 uusi puukirkko rakennettiin Skuoritsan kylään. 1 300-paikkainen Pyhän Katariinan kivikirkko valmistui 1839. Alttaritaulu esitti Kristuksen ylösnousemusta.
Neuvostoaikana kirkko suljettiin ja muutettiin klubiksi vuonna 1937. Saksalaisten miehitysaikana kirkkoa remontoitiin. Rakennus seisoi pystyssä, kunnes se turmeltui pahasti tulipalossa vuonna 1956.
Kirkko kunnostettiin seurakunnan käyttöön 2000-luvulla. Arkkitehti Pekka Vesamaan suunnittelema korjaus on tehty kauniisti vanhoihin raunioihin. Kirkkosalin holvikaaret luovat uskomattoman koskettavan tunnelman. Samalla salissa näkyy hienosti myös kirkkorakennuksen historia. Uudistettu Pyhän Katariinan kirkko vihittiin käyttöön 8.10.2006.
Skuoritsan seurakunnalla oli suuri, noin 3 000 niteen kirjasto. Se sijaitsi kirkkorakennusta vastapäätä tien toisella puolella valkoisessa rakennuksessa. Vuonna 1885 Skuoritsassa alkoi toimia pyhäkoulu, jossa opetettiin myös lukutaidon alkeita.
Kirkkoherra Stefan Wirkanen rakennutti omalla kustannuksellaan kunnalliskodin Skuoritsaan.
Kirkkoherra Wirkanen ja Skuoritsan pappila
Wirkanen rakennutti vuonna 1896 uuden 10 huoneen pappilan joen toisella puolelle, Alapurskovan kylään. Pappilasta oli kirkkoon lyhyt matka, se kuljettiin melkein aina jalkaisin. Wirkasella oli isot tilukset, 27 hehtaaria maata.
Kirkkoherra Wirkanen oli syntynyt vuonna.1848 Keuruulla. Hän toimi aluksi apulaispappina Pietarin Pyhän Marian seurakunnassa 1876–1878 ennen siirtymistään Skuoritsaan, jossa hän palveli kuolemaansa saakka vuonna 1920. Vallankumouksen jälkeen hän lähetti vaimonsa ja poikansa Suomeen, mutta jäi itse hoitamaan seurakuntaansa. Vielä edellisenä sunnuntaina ennen kuolemaansa hän oli saarnannut kirkossa. Aamulla taloudenhoitaja oli löytänyt Wirkasen vuoteesta kuolleena.
Sivistyselämää
Skuoritsan ensimmäinen, kaksiluokkainen koulu avattiin vuonna 1864 rovasti J. Groundstroemin kodissa. Oppilaita oli 50 poikaa. Opetusaineita olivat uskonto, lukeminen ja kirjoittaminen suomeksi ja venäjäksi, laskento ja laulaminen. Opettajana oli leskirouva Engla Groundstroem. Koulutarvikkeet hankittiin kirkon varoilla, mutta opetus hoidettiin vapaaehtoisvoimin. Kahden vuoden kuluttua koulu siirtyi Puutostiin, jossa se jatkoi kirkkokouluna, kunnes muuttui vuonna 1871 kunnalliseksi kouluksi.
Ensimmäiset yleisinkeriläiset laulujuhlat järjestettiin Mooses Putron aloitteesta 21 päivänä kesäkuuta 1899 lähellä Puutostin rautatieasemaa. Päivälehden mukaan koristellulla ja liputetulla juhlakentällä kihisi yli 2000 henkeen nouseva joukko. Kukkakoristeista oli sommiteltu sanat: Jumala keisaria suojelkoon. Ohjelmassa oli laulua, runoja, juhlaesitelmä ja torvisoittoa.
Tervola
Tervolan kylässä toimii inkeriläisille vanhuksille perustettu palvelutalo Mariakoti, jota ylläpitää Skuoritsan seurakunta ja aktiivisesti toimiva suomalainen Mariakodin ystävät ry.
Nykyisessä palvelutalossa toimi vuoteen 1967 Skuoritsan siipikarjatilan toimisto, 1967–1975 koulu ja viimeksi asuntoja. Rakennuksen saneerauksen vanhainkodiksi suunnitteli suomalainen arkkitehti Pekka Wesamaa. Mariakoti vihittiin käyttöön vuonna 1995.
Taaitsa
Taaitsa sijaitsee 10 kilometriä Hatsinasta pohjoiseen, kolmisenkymmentä kilometriä Pietarista. Kunnassa on 6 600 asukasta. Paikkakunta on saanut nimensä lähellä sijaitsevista lähteistä, joiden vettä ryhdyttiin vuonna 1774 johtamaan Tsarskoje Selon ja Pauluskoin puistoihin. 1800-luvulta 1900-luvun alkupuolelle asti kartano oli hallinnollisesti osa Pietarin kuvernementin Tsarskoje Selo -alueen Skuoritsan kuntaa. Aikaisemmin myös Taaitsa kuului Skuoritsan seurakuntaan. Nykyisin se on kaupunkiunta ja alueensa keskustaajama.
Lokakuussa 1988 suuri joukko inkeriläisaktivisteja kokoontui Ruuti Eerikäisen taloon Tehvinän kylässä perustamaan Inkerin liittoa silloiseen Neuvostoliittoon. Liiton rekisteröinti kesti kuitenkin niin kauan, että ensimmäinen Inkerin liitto silloisen Neuvostoliitoon rekisteröitiin syksyllä 1989 Viroon.
Silloin Inkerin lippu nostettiin salkoon Skuoritsassa 4.2.1989 ensimmäistä kertaa entisellä Inkerinmaalla sen jälkeen, kun se 68 vuotta aikaisemmin 5.12.1920 laskettu Kirjasalossa. Lipun nostaminen oli jatkumoa lokakuussa Taaitsassa Inkerin liiton perustamiselle. Rekisteröintilupa oli saatu muutama viikko aikaisemmin, tammikuun lopulla.
Taaitsassa toimi aikaisemmin Inkeri-tupa. Parisen kymmentä vuotta sitten paikalliset aktivistit ehdottivat yhteistyöprojektia Suomessa toimineen Inkerin kulttuuriseuran kanssa rakennuksen kunnostamiseksi. Kun asiaa tutkittiin, jo kadulta näki, että projekti olisi vaatinut enemmän kuin pientä pintaremonttia.
Yksi Inkerin vanhusten palvelustaloista toimi Taaitsassa. Se oli perustettu Suomen sosiaali- ja terveysministeriön Inkeri-projektin tuella.
Paitsi ränsistyneitä inkeriläistaloja, Taaitsassa on myös huonokuntoinen 1770-luvulla rakennettu Demidovin kartano puistoineen.
Maat kuuluivat tuolloin Puškinin äidin esivanhemmalle Abram Petrovits Hannibalille, ennen kuin omistajaksi vaihtui upporikkaaseen ruhtinassukuun kuulunut keisarin henkivartioston upseeri Demidov. Sittemmin Taaitsan hovi siirtyi keisariperheen omistukseen. 1800-luvun lopulla kartanoon avattiin Venäjän ensimmäinen keuhkotautiparantola vähävaraisille. Itse keisari lahjoitti sanatoriolle suurehkon avustuksen keuhkotautiin kuolleen isoäitinsä Maria Aleksandrovan muistoksi.
Kartano on Unescon maailmanperintökohde. Kartanoa ja puistoa on restauroitu. Tieossa ei ole, onko remontti valmistunut.
Jo 1800-luvulta lähtien Taaitsa oli suosittua huvilaseutua, jossa asui kesäisin muun muassa säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakov.
Skuoritsan historiaa
Skuoritsan kylän maat kuuluivat ennen vallankumousta Hatsinan kaupungin hallitukselle ja keisariperheelle. Paavali I:n aikana Skuoritsan kartanoon perustettiin eurooppalaisia juustoja valmistava meijeri. Raaka-aineet saatiin keisarillisilla laitumilla käyskeltävästä karjasta. 150 rotulehmää ja lisäksi vuohia ja lampaita. Kartanon yhteydessä oli myös suuret navetat. Juustomestari pestattiin Sveitsistä. Suurin osa meijerissä sveitsiläisten ja ranskalaisten reseptien mukaan valmistetuista juustoista kannettiin suoraan keisarillisen hovin pöydälle. Skuoritsan kartanosta ei ole jäänyt muita kuin muistikuvia.
Sen sijaan Puutostin kylässä olleesta Ivanovin kartanosta on jäljellä raunioita. Vuolaan joen rannalla. sijainnut Vaaleanpunainen datsa kuului 1800-luvulla kuuluisalle arkkitehti A. I. Stackenschneiderille, joka suunnitteli monia Pietarin kuuluisia rakennuksia, mm. Marinskiin palatsin. Silmiä hivelevän kaunis, vaaleanpunainen huvila on rapistunut murheelliseksi rumilukseksi.
Ivanovkan kartanolla järjestettiin myös inkeriläisten juhlia. Puskinin 100-vuotisjuhlaa vietettiin näyttävin menoin. Sotilassoittokunta töräytteli torvillaan ja illalla ilotulitusraketit paukkuivat taivaalla.
Stackenschneiderin kartanosta on jäljellä myös myllyn rauniot ja kappale vanhaa puistoa.
Myllyn kunnostamiseksi kulttuurikäyttöön on tehty suunnitelmia tai ainakin unelmia leijuu ilmassa. Oven
yläpuolelle kiinnitetty Inkerin lippu kertoo siitä, että raunioilla on pidetty tapahtumia, joihin on osallistunut paikallista kulttuuriväkeä ja lähiseudun inkeriläisiä.
Hyppyseuralaisia
Skuoritsassa, kuten muuallakin Keski-Inkerissä vaikutti erilaisia kirkkoon kuulumattomia uskonnollisia liikkeitä ja lahkoja. Yksi niistä oli hyppääjät. Skuoritsan hautausmaalla on hyppääjälahkon profeetan Mikko Soinin hauta. Hän oli hyppyseurojen hengellinen isä, mutta myös kuvassa olevan Katrin isoisä.
Seuroissa veisattiin Mikkel-veikon, Mikko Soini, veisuja. Ne olivat pitkiä. Yksi veisu saattoi kestää lähes tunnin.
Ymmärrettävästi evankelisluterilainen papisto tuomitsi hyppyseuralaiset. Hyppyseuralaiset eivät käyneet kirkossa, sillä he pitivät kirkkoa maallisena ja pappien saarnoja uskonvoimaltaan vähäisinä. Vain seuroista sai ”väkevää hengen ravintoa”. Seuroja alettiin kansan keskuudessa kutsua hyppyseuroiksi, koska veisatessaan osallistujat lähtivät kiertämään salia ympäri hyppien. Paksummatkin lattialankut notkuivat. Tunnelma oli tiivis ja hyppääjät saattoivat päästä haltioituneeseen tunnetilaan, jota pidettiin ”Pyhän Hengen läsnäolona”.
Profeetta Mikko Soinin joutui kahdeksi vuodeksi vankeuteen herännäisseurojen järjestäjänä ja virallisen uskonkäsityksen vastaisen opin levittäjänä.
Jatkosodan aika
Jatkosodan aikana saksalaiset miehittivät Skuoritsan. Varsinaista siviilihuoltoa ei ollut. Kaikki oli säännösteltyä ja ruuasta pula. Inkerinsuomalaiset joutuivat myös saksalaisten pakkotyöhön. Sodan loppuvaiheessa vuonna 1943 inkerinsuomalaiset evakuoitiin Suomeen.
Skuoritsan murre
”Kons lämmi ilma ol Jyrinpäivän lasettii lehmät karjaa. Sit männiit sinne suattamaa lehmii. Siel ol suur luosa, siel karjamual, sit uittiit kuka ketä tapais. Ain ne miehet olliit varmempii, toukkasiit sinne vettee. Ei se syvä ollut se tiikki, no olha se puolta ihmistä myötä. Muoto l sellane, uittiit toisijan siel.
Ennen vanhaa Jyrinpäivän palkattii paime. Meil ol paimenen ompelja Vaasa monttoist vuotta, kylänmies. Muat hänel ol vähä, tupa ol pikkaraine ko sauna, lapsii ol monta. Heä ko riivahuis siihe paimeneen ni olkii aika paimen. Sit ol jo poika popasterin. Hyvähä paimenen palkka ol, ja ruoka ol hyvä. Kyläs syötettiin joka lehmäst päivän ol. Sit män toisee talloo tuas, yöks män kotihe.”
(Mari Lavonen, s. 1897. Rähmösii, Skuoritsa. Elettiinpä ennen Inkeris. Mullonen, 2004).
Kuuluisia skuoritsalaisia
Skuoritsan pappilassa syntynyt vapaaherra lääkäri, luonnontieteilijä Urban Hjärne, kansanperinteen kerääjä, valokuvaaja Antti Hämäläinen,
Skuoritsan kylät
Ahmosi, Ahokas, Akkala, Ala-Purskova, Aropakkasi, Autio-Tukenitsa, Hatsinanmylly, Huittula, Ihalaisi, Iistinä, Ikatla, Juvaisi, Kaijasi, Kainolaisi, Karhunkylä, Kemppilä, Kesälä, Kiurula, Kolmikanta, Kolmola, Korpikylä, Koskelaisi, Kouhia, Kuitusi, Kämärä, Laitisi, Lusikkala, Malkkila (Tynilä), Metiäisi, Motsina, Multia, Mutakylä, Muttala, Myllykylä, Niisnova, Nikreuksenkylä, Nousiaisi, Näppilä, Ontrova, Orava, Pekkala, Pellilä, Peräjärvi, Petrova, Peussala, Pieni Iistinä, Pieni Reisinä (Koljonkylä), Pietilä, Pitkälä, Pokkisen Purskova, Punakkala, Pöllä (Sepänkylä), Pöyhölä, Riepposi, Ruotsila, Rähmösi, Rätönkylä, Saalisi, Skuoritsa, Sokkala, Suo-Tukenitsa, Suuri Puutosti, Suuri Reisinä, Suuri Taaitsa, Tehvinä, Tervola, Tervola (Sämpsänpalo), Turtia, Tyyskälä, Uusi Purskova, Uusi Puutosti, Veikkola, Vohkana, Voutila (Foutila), Vuitti, Väisälä, Ylä-Purskova.